Uncategorized

NLP

NLP - Neurolingvistinen ohjelmointi

NLP on itsekehityksen sekä hyvinvoinnin työkaluna ja valmennusmuotona vertaansa vailla. Finnish Serenity tarjoaa sen erinomaisten metodien avulla tehokasta, luotettavaa ja miellyttävää apua haasteeseen kuin haasteeseen.

Moni ei kuitenkaan tiedä, mitä NLP, neurolingvistinen ohjelmointi, oikein on. Tämän artikkelin on tarkoitus avata tiiviisti, mutta kattavasti, mistä tässä ihmeellisessä menetelmässä oikein on kyse.

  • Miten NLP syntyi?
  • Mitä NLP on?
  • Miten NLP toimii?

Miten NLP syntyi?

NLP koki päivänvalon 1970-luvulla, kun kielitieteilijä John Grinder sekä tietojenkäsittelyyn ja matematiikkaan perehtynyt Richard Bandler havaitsivat, että eräät terapeutit vaikuttivat saavan aina hämmästyttävän hyviä tuloksia. Yksi heistä oli nykyisen hypnoterapian oppi-isä Milton H. Erickson, joka usein paransi potilaitaan pelkästään puhumalla.

Grinder ja Bandler päättivät tutkia ja mallintaa aikansa parhaiden terapeuttien toimintatapoja, ja tämän systemaattisen tutkimuksen myötä syntyi käsite Neurolingvistinen ohjelmointi/prosessointi, Neuro-Linguistic Programming. Ei aikaakaan, kun NLP:stä tuli sen tehokkuutensa vuoksi yksi arvostetuimmista opeista etenkin itsekehityksen alueella.

Neurolingvististä ohjelmointia on sittemmin tutkittu. Professori Markku Ojasen johtama tutkimus osoitti, että jo lyhyt NLP-valmennus tuottaa yhtä hyvät tulokset, kuin pitempiaikainen klassinen terapia. Menetelmässä on paljon samaa kuin positiivisen psykologian suuntauksessa, jonka teoriatutkimusten ja empiirisen työn tieteellinen uskottavuus puhuu NLP:n puolesta. Näiden lisäksi Rita Ahvenniemen väitöstutkimus osoitti, että tutkimushenkilöillä paranivat vuorovaikutustaidot, he saivat uusia ajattelutapoja, muutosvoimaa ja vahvemman itsetunnon NLP:n avulla.

Mallinnettuaan terapeutteja Grinder ja Bandler laajensivat kenttää: he alkoivat mallintaa muita alansa tähtiä, kuten taiteilijoita, yritysjohtajia, urheilijoita jne. He havaitsivat, että kaikkien alansa parhaiden tiedostamattomat kyvyt ja strategiat on mahdollista mallintaa ja opettaa muille ihmisille. Näin vahvistuivat käsitys aivojen toiminnasta ja kuinka ihmisille voidaan opettaa heille tarkoituksenmukaisempia ja hyödyllisempiä ajattelu- ja toimintatapoja.

NLP Neurolingvistinen ohjelmointi

Mitä neurolingvistinen ohjelmointi on?

NLP on tänä päivänä erittäin laaja ja jatkuvasti kehittyvä oppi- ja metodikokonaisuus. Sen alla on tekniikoita, oppeja ja vaikutteita mm. kognitiivisesta psykologiasta, kielitieteistä, kasvatustieteistä, informaatio- ja systeemiteoriasta, neuropsykologiasta, tekoälytutkimuksesta ja hypnoterapiasta. Tämä kuvaa Grinderin ja Bandlerin tavoitetta yhdistää eri menetelmiä, teorioita ja tekniikoita, joita kuvasti niiden johdonmukaisuus, tuloksellisuus ja tehokkuus.

Neurolingvistinen ohjelmointi sisältää valtavasti hyödyllisiä tietoja, taitoja ja menetelmiä moniin eri elämäntilanteisiin. Se on erinomaisten itsekehityksen metodien lisäksi vuorovaikutusmalli, valmennusfilosofia, johtamismalli ja terapiamuoto.

NLP esittää ja havainnollistaa, miten todellisuutesi näyttäytyy neurologiassa eli mielessä; kuinka sanallinen, lingvistinen, kommunikointi vaikuttaa itseen ja muihin, ja kuinka voit muuttaa tyypillisiä tapojasi, ajatteluprosessejasi ja sisäisiä ohjelmiasi itseäsi paremmin palveleviksi. Opimme entistä tietoisemmaksi siitä, kuinka käyttäydymme, kommunikoimme ja ajattelemme saavuttaaksemme enemmän vapautta, rikkaampia parempia tunteita ja janoamiamme tavoitteitamme entistä helpommin.

NLP Neurolingvistinen ohjelmointi

Neurolingvistinen ohjelmointi opettaa, että kaikella toiminnalla ja käyttäytymisellä on jokin rakenne. Tämä rakenne on mielessä, ja se on mahdollista purkaa osiin, mallintaa, muuttaa, oppia ja opettaa. NLP mahdollistaa monien tilanteiden ratkomisen jo olemassa olevien resurssien avulla. Sen metodit liittyvät muun muassa kielenkäyttöön, mielikuvien työstämiseen, kehon asentoihin ja liikkeeseen.

Lisäksi NLP:n voi todeta olevan asenne, mielentila. Se on uteliaisuutta ja halua oppia muihin ja itseen vaikuttavaa kommunikointia. Se on seikkailunhalua ja näkökulma elämästä ainutlaatuisena rajattoman kehityksen kokemuksena.

Toisin kuin terapiassa, Neurolingvistisessä ohjelmoinnissa ei niinkään keskitytä ongelmiin ja niiden historiaan, vaan taitojen ja onnistumisten rakentamiseen. NLP on malli aivojemme toimintatavasta ja kokoelma tekniikoita, jotka toimivat. Siinä ei tutkita sitä miksi jokin asia meissä ei toimi, vaan miten me saamme nämä asiat toimimaan.

Neurolingvististä ohjelmointia voi kutsua teknologiaksi, jolla toteutetaan toivottuja muutoksia ja saavutetaan haluttuja tuloksia.

NLP Neurolingvistinen ohjelmointi

Miten NLP toimii?

Neurolingvistinen ohjelmointi sisältää ratkaisuja niin itsen kehittämiseen, ihmissuhteisiin, hyvinvointiin, työelämään kuin unelmien saavuttamiseen. Se auttaa ihmisiä kehittymään, ja käyttämään uutta osaamista ja tietoa parhain tavoin vaikuttaen positiivisesti myös muihin ihmisiin.

Mieti jotain kaunista ja miellyttävää hetkeä. Saatat huomata katseesi kohoavan hieman ylöspäin, ja saatat nähdä, ehkä myös kuulla, positiivisen mielikuvan mielessäsi, joka luo sinulle hyvää tunnetta. Tämän mielikuvan voi NLP:n avulla mallintaa ja selkeyttää tarkkoihin osiin. Näin NLP:n avulla opit ymmärtämään, miten ajatuksesi ja tunteesi rakentuvat, ja voit milloin vain luoda mitä vain tunteita haluat - ja vastaavasti muokata raskaampia tuntemuksia kevyemmiksi.

“Vapaus on tärkeintä ja rakkaus kaikki muu”, NLP:n toinen kehittäjä Bandler on todennut. NLP:n keinoilla on mahdollista saavuttaa enemmän vapautta ja enemmän rakkautta, kuin saatat osata kuvitellakaan. Näiden lisäksi mikä tahansa tunne on aina mielesi ulottuvilla. Haluaisitko juuri nyt tuntea rauhaa, kiitollisuutta, iloa tai keveyttä? Neurolingvistisen ohjelmoinnin avulla se onnistuu.

Pelkästään sanojen merkitys on hyvin suuri: sanat saavat meidät rauhoittumaan, stressaantumaan, innostumaan tai ahdistumaan. Sanoja oikein käyttämällä voimme muokata, luoda ja ylläpitää mielensisäisiä prosesseja, ohjelmia, ja siten vaikuttaa koko elimistöömme. Mieli vaikuttaa fysiologiaan konkreettisesti, ja kun fysiologiamme on hyvässä kunnossa, mielemme voi paremmin.

NLP Neurolingvistinen ohjelmointi

NLP:llä saadaan tuloksia, joita on joskus saatettu pitää jopa mahdottomina saavuttaa. NLP auttaa purkamaan hyödyttömät käyttäytymismallit ja selvittämään sekä rakentamaan uusia tehokkaita ja hyödyllisiä strategioita. NLP on tietoisuuden ja hyvinvoinnin kasvattamiseen erinomaisen käytännöllinen metodikokoelma, joka sisältää tehokkaita välineitä mihin tahansa henkilökohtaiseen muutokseen ja vuorovaikutuksen tehostamiseen.

NLP:n avulla voimme kartoittaa omien kokemuksiemme rakenteita: miten ajattelemme, opimme, vaihdamme tunteitamme, onnistumme ja käyttäydymme. Neurolingvististä ohjelmointia harjoittaessa opitaan havaitsemaan ja muuttamaan kokemusten rakenteita, vuorovaikutus- ja käyttäytymisprosesseja – muuttamalla ajattelua, käyttäytymistä ja/tai toimintaa tarkoituksenmukaisella tavalla halutut tulokset lähes poikkeuksetta toteutuvat.

NLP on todennäköisesti juuri se menetelmä, joka auttaa sinua tekemään ne muutokset, joita monet henkiset opettajat kehottavat tekemään, mutta jättävät kertomatta, miten.

 

Jatka lukemista:

Hypnoosi - mitä se on?

Valmennus paremman elämäsi saavuttamiseksi.

Posted by FinnishSerenity

Hypnoosi

Hypnoosi

  • Mitä on hypnoosi?
  • Miksi hypnoosi on hyvästä?
  • Miksi hypnoosi toimii?
  • Mihin hypnoosi auttaa?
  • Onko hypnoosi turvallista?
  • Paljonko hypnoosi maksaa?
  • Keneltä kannattaa ostaa hypnoosipalveluja?

Mitä on hypnoosi?

Termi "hypnoosi" tulee Kreikan sanasta hypnos, uni.

Hypnoosi liitetään usein lavahypnoosiin tai viihdemediasta omaksuttuun mielen täydelliseen kontrolloimiseen. Tämä on todella kaukana totuudesta. 

Kyseessä on luonnollinen mielentila, johon jokainen meistä päätyy päiviemme aikana useaan kertaan. Aivoaaltojemme taajuus vaihtelee aktiivisuutemme mukaan. Hypnoosissa ollessamme aivotaajuuteemme on melko lähellä nukahtamisen tilaa, mutta olemme silti valveilla ja tietoisia siitä, mitä ympärillämme tapahtuu.

Oletko esimerkiksi autoa ajaessasi tai bussilla kulkiessasi havahtunut siihen, ettet täysin muista kulkemaasi reittiä, käytitkö vilkkua tai mitä ympäristössä on tapahtunut? Olet ollut kevyessä hypnoosissa. Televisio ja älylaitteet ovat myös tehokkaita hypnoosiin vieviä vaikuttajia.

Hypnotisoija on opiskellut erilaisia miellyttäviä ja turvallisia tekniikoita, joilla kohde viedään rauhalliseen ja rentouttavaan olotilaan. Oikeanlaisilla hypnoottisilla induktioilla on mahdollista päästä hyvinkin syvälle transsiin. Kun näin on käynyt, kriittinen mieli on väistynyt, fokus on sisäänpäin ja tietoinen mieli on ikään kuin väistynyt sivuun. Tällöin on mahdollista puhdistaa alitajuntaa sekä luoda ja vahvistaa positiivisia ominaisuuksiamme. Tämä tapahtuu tarkoin harkituin suggestioin, joita hypnotisoija antaa kohteen alitajunnalle.

Hypnoosi

Miksi hypnoosi on hyvästä?

Osaava hypnotisoija osaa tehdä hypnoosista parantavan, puhdistavan, helpottavan ja vahvistavan kokemuksen. Hypnoosista pyritään tekemään aina yksilöllinen, jolloin se varmasti kohdistuu juuri kohteen toivomaan seikkaan kohteelle tutuin sanoin ja ilmaisuin.

Hypnoosi on kokemuksena erittäin rentouttava. Sen aikana ulkoinen maailma ja velvollisuudet väistyvät taka-alalle, ja läsnäolo on miellyttävän vahvaa. Hypnoosi mahdollistaa sen hoitavan luonteensa lisäksi aina erinomaisen mahdollisuuden pysähtyä ja rentoutua.

Miksi hypnoosi toimii?

Tutkimuksen mukaan keskivertoihmisellä on noin 6200 ajatusta päivässä. Näistä vain pieni osa, noin 5-10 %, tulee tietoisen mielesi käsiteltäväksi. Näin ollen ajattelet valtavasti asioita, joista et ole tietoinen. Jokainen näistä alitajuisista ajatuksista vaikuttaa tunteisiisi, toimintaasi ja elämäsi laatuun.

Useimmat syvätason uskomuksemme itsestämme, kyvykkyydestämme ja maailmasta ovat peräisin lapsuudestamme. Ne ovat siis varsin vahvoja ja syvällä. Hypnoosin avulla on mahdollista saada syvätason muutoksia vaikuttamalla näihin alitajuisiin ajatustapoihin. Kun vaikutamme positiivisesti alitajuntaamme, saamme muutetuksi koko elämäämme.

Pelkkä ajatteleminen harvoin tuottaa tuloksia. "Minä alan nyt liikkumaan." "Aloitan nyt dieetin." "Tästä päivästä eteenpäin elämäni muuttuu paremmaksi." "Minä pystyn mihin vain." "Tästä eteenpäin olen rohkea." Nämä eivät riitä ohittamaan kauan aivoissa rakennettuja hermoratoja, joita alitajunta autopilotilla - heti kun et ajattele tietoisesti - käyttää.

Hypnoosin avulla päästään edellä mainitun kaltaisia tavoitteita syöttämään alitajuntaan asti, ja samalla purkamaan vanhoja epäedullisia malleja. Hypnoottiset suggestiot ovat varsin vahvoja oikein tehtynä, jonka vuoksi niiden vaikutus muutosten tekemisessä on valtavan vahva.

Hypnoosi

Mihin hypnoosi auttaa?

Hypnoosi vaikuttaa mieleen, ja mieli vaikuttaa oikeastaan kaikkeen tekemiseemme ja olemiseemme. Näin ollen, sillä voi tehdä positiivisia muutoksia oikeastaan mihin vain asiaan.

Erityisen toimivaksi se on kuitenkin todettu esimerkiksi:

  • Tupakoinnin lopettamiseen
  • Painonhallintaan
  • Itseluottamukseen
  • Pelkojen hoitoon
  • Stressin ja ahdistuksen hoitoon
  • Kivunhallintaan
  • Unettomuuteen

Mieli on tärkein osa meissä, mitä tulee tunteisiimme, saavutuksiimme ja elämän laatuumme. Jo yhden painavan ajatuksen puhdistaminen voi kohottaa oloamme valtavasti. Entäpä kaikkien taakkojen poistaminen ja oman potentiaalin voimakas vahvistaminen?

Hypnoosi

Onko hypnoosi turvallista?

Kyllä. Kyseessä on hyvin turvallinen ja tavanomainen mielentila, johon päädymme useita kertoja päivien aikana. Ammattimaista hypnoosisessiota harkittaessa saattaa mietityttää, voidaanko minulle tehdä jotain, mitä en halua. Ei voida.

Vaikka hypnoosilla päästään vaikuttamaan mieleen syvästi, mielen defenssit eivät sammu. Alitajuntasi torjuu ja "älähtää" heti, jos jokin suggestio ei ole mieluinen tai toivottava. Sinua ei voi käskeä olemaan mitään, mitä et oikeasti halua olla. (Lavahypnoosissa vapaaehtoiset ovat usein halukkaita osallistumaan näytökseen, ja siksi he toteuttavat hypnotisoijan hassut pyynnöt. He voivat silti milloin vain keskeyttää, "herätä", ja poistua.)

Hoito on turvallista. Lisäksi osaava hypnotisoija virallisessa hoitosessiossa aina nauhoittaa hypnoosin ja parhaimmassa tapauksessa antaa sen asiakkaalle. Tällöin yhdestä sessiosta voi olla elinikäinen hyöty, kun nauhoitteen voi kuunnella itse uudestaan milloin vain. Samalla varmistuu, että hypnoosi todella on sisältänyt vain toivottavia ja positiivisia suggestioita.

Alkoholin ja tiettyjen lääkkeiden vaikutuksen alaisena hypnoosi ei kuitenkaan ole suositeltavaa.

Paljonko hypnoosi maksaa?

Usein ihmiset päätyvät kokemaan hypnoosia vasta sitten, kun on liian myöhäistä. He saattavat kokea haasteita, joista eivät enää selviä omin voimin, ja hakeutuvat lääkärin vastaanotolle. Lääkärin kautta he saattavat saada lähetteen hoitoon, joka sisältää hypnoterapiaa. Tällöin hoito voi olla KELAn korvaama.

Valveutuneet, hypnoosista tietoiset ihmiset, hoitavat ja vahvistavat itseään hyvissä ajoin. He saattavat olla matkalla kohti unelmiaan, haluavat päästä irti huonoista tavoista tai peloista, tai he saattavat haluta oppia kuuntelemaan ja käyttämään mieltään paremmin. Syitä on yhtä monta kuin ihmisiä.

Tällöin hypnoosi ja hypnoterapian hintaskaala on melko laaja: 50 € - 300 € per käynti.

Mikäli hypnoosi kiinnostaisi sinua, mutta et ole aivan varma, pystytkö investoimaan siihen juuri nyt, kannattaa aina kysyä, voisitko saada lyhyemmän kokeilevamman hypnoosisession etänä. Finnish Serenity pyrkii aina löytämään ratkaisun heille, jotka ovat kiinnostuneita omasta hyvinvoinnistaan.

Hypnoosi

Keneltä kannattaa ostaa hypnoosipalveluja?

Jos näet ilmoituksen houkuttelevasta hypnoosipalvelusta, on hyvä tarkastaa muutama seikka:

  • Onko hän todella opiskellut hypnoosia?
  • Osoittaako hän tietävänsä hypnoosista?
  • Osaako hän kertoa, mistä hypnoosissa on kyse?

Pelkkä YouTubesta opiskelu tai aiheesta lukeminen eivät riitä, jos haluat hyvän kokemuksen. Jos sinua epäilyttää, pyydä kuvaruutukopio sertifikaatista tai todistuksesta.
Kysyessäsi mahdollisuudesta hypnoosiin ja kertoessasi mietintöjäsi huomioi, kertooko hän aiheesta tarpeeksi avoimesti, kattavasti ja luotettavasti. Tällöin voit olla varma, että hypnotisoijasi todella tietää mitä tekee, ja hän haluaa sinun parastasi.

 

Jatka lukemista:

NLP - mitä se on?

Valmennus paremman elämäsi saavuttamiseksi.

Posted by FinnishSerenity

Uusien ihmisten tapaaminen – menneisyys tuomarina

Uusien ihmisten tapaaminen – menneisyys tuomarina

Uusien ihmisten tapaaminen voi olla innostavaa tai pelottavaa. Se voi tuntua upealta mahdollisuudelta tai jännittävältä pakotteelta. Se, miksi koemme niin eri tavoin, johtuu uskomuksistamme, ennakko-oletuksistamme ja kokemuksistamme.

Uskomukset siitä, millainen tietyltä näyttävä, puhuva tai käyttäytyvä ihminen on – ennen kuin olemme edes vaihtaneet yhtään sanaa hänen kanssaan. Tähän löytyy stereotypioita: Jos henkilöllä on silmälasit, hän on viisas. Jos henkilö on hieman ylipainoinen, hänen on oltava hauska. Mikäli henkilöllä on puku ja timmi vartalo, hänen on oltava menestyvä, ehkä rikaskin.

Kuitenkin tiedämme, että silmälasien tarve riippuu muusta tekijästä. Ympäristö ja kokemukset ovat vaikuttaneet henkilössä tiettyyn geeniin, joka aktivoituessaan edesauttaa näön heikkenemistä. Tiedämme, että ylipaino voi olla itse asiassa varsin harmillinen tilanne henkilön minäkuvalle. Hän saattaa käsitellä aihetta huumorilla. Silti hän voi olla sisältään häpeissään tai välinpitämätön vähennettyään rakkauttaan itseään kohtaan. Kun ajattelemme hieman syvemmin ja laajemmin, tiedämme, että hyväkuntoinen puvussa kulkeva henkilökin voi olla aivan muuta. Hän voi olla esimerkiksi armeijassa tai vankilassa itsensä kuntoon treenannut. Nyt hän on menossa elämänsä ensimmäiseen työhaastatteluun toimistotehtäviin tai automyyjäksi.

Uskomuksemme ovat vahvistuneita oletuksia, muistoja ja kokemuksia: koska minulle on opetettu näin, tai koska aiemmin kävi niin, tässä samankaltaisessa tilanteessa todennäköisesti käy juuri samoin.

Oletamme aina tietävämme, mutta oikeasti emme ikinä tiedä. Mielelle on helpompaa tehdä nopeita tulkintoja ennakkokäsityksiin pohjaten. Ja harmillisen usein uskomme näitä tulkintoja täysinä totuuksina.

Kokemukset, millaista jonkinlaisen ihmisen kanssa on olla. Olemme saattaneet nuoruudessamme kerätä erinomaisia muistoja sen ajan kanssaihmisistämme. Mikäli vietimme paljon aikaa nuorena esimerkiksi hippien kanssa, suosimme heitä ihmisryhmänä. Jos aikamme kului punkkarien, rokkarien, räppärien tai goottien kanssa, ja muistot ovat tuolta ajalta positiiviset, meillä on pohjaoletus ja uskomus, että he kaikki ovat mukavia ja kivoja. Vastaavasti saatamme vältellä tiettyä ihmisryhmää, koska meille sanottiin nuorempana, että niin tulee tehdä.

Uusien ihmisten tapaaminen

Miksi uusien ihmisten tapaaminen tapahtuu menneisyyden ja oletusten kautta?

Se on mielelle, aivoille, helppoa ja tehokasta. Sen sijaan, että meidän pitäisi tulkita jokainen tilanne ja asia uudestaan alusta alkaen, on helpompaa tehdä aikaisemman tiedon pohjalta ennakko-oletus. Mikäli näet edessäsi olevassa asiassa olevan neljä pyörää, ovia ja lasi edessä, se on todennäköisesti auto, jolla voi liikkua. Jos kuulet tikitystä, oletat sen olevan kello, ehkä huumorin kautta aikapommi. Jos sinusta tuntuu yhtäkkiä viileältä, oletat kyseessä olevan äkillinen lämpötilan muutos.

Mitä jos kyseessä olivatkin auton näköinen veistos (sillä ei voikaan liikkua!)? Tikitys tulikin kielellä tasaista nakutusta suullaan tekevältä lähimmäiseltäsi? Kylmät väreet saattoivatkin tulla jostain, mitä juuri alitajuisesti ajattelit tai koit?

Yhtä mahdollisia vaihtoehtoja kaikki.

Saatat silti kokea tässä kohtaa pientä vastarintaa. Mielestäsi aiemmat vaihtoehdot saattoivat olla paljon todennäköisempiä. Vastaavasti jälkimmäiset vaihtoehdot tuntuvat ehkä tuulesta temmatuilta. Se ei poista vaihtoehtoa, etteivätkö ne olisi mahdollisia. Vaan kun mielemme toimii automaatiolla, se tulkitsee maailman totuttujen uskomusten, oletusten ja todennäköisyyksien mukaan. Tällöin muut vaihtoehdot usein unohtuvat.

Vastaavasti tapahtuu uusien ihmisten tapaamisen kohdalla. Jos etenemme todennäköisyyksien, uskomusten, kokemusten ja ennakko-oletusten suodattamien tulkintojen kautta, tulemme usein suosineeksi itsellemme vanhaa ja tuttua sosiaalista ympäristöä. Tiedämme siitä jo jotakin, ja se on tuttua ja turvallista. Siksi mielellään valitsemme itsemme kaltaisia ja itsellemme tutunomaisia henkilöitä lähipiiriimme. Tällöin kuitenkin vastaavasti torjumme elämästämme uusia ihmisiä. He voisivat olla paljon enemmän, kuin sallimme itsemme olettaa. Tajuamattamme estämme heitä suomasta meille valtavasti lisää hyvää elämäämme. Sen sijaan vahvistamme elämäämme vanhaa tuttua ja turvallisen vakiintunutta ympäristöä tutunkaltaisine ihmisineen. Tämä puolestaan varmistelee osaltaan sitä, ettei elämä tule juurikaan kehittymään ja rikastumaan sosiaaliselta puoleltaan.

Itsesuojeluvaistoa on tärkeää kuunnella.

Luonnollisestikaan kaikki ihmiset eivät ole samalla tasolla kuin sinä. He voivat myös olla käymässä läpi ikäviä vaiheita elämässään, mikä voi projisoitua ikävillä sanoilla ja teoilla heidän ympäristöönsä. Jos henkilö ei kunnioita sinun rajojasi tai ihmisarvoasi, hän ei ole sinun elämääsi kuuluva ihminen sillä hetkellä. Voit aina hyvällä omalla tunnolla pitää huolta itsestäsi; varmistaa, että sinua kunnioitetaan ja sinulla on hyvä olla. Ottamalla etäisyyttä sinua huonosti kohtelevaan henkilöön annat samalla hänelle tärkeän opin, joka parhaimmillaan tekee hänestä ajan kanssa muita paremmin kohtelevan ihmisen.

Uusien ihmisten tapaaminen

Mikäli ihminen on kuitenkin mukava, kiltti, ja kohtelee sinua kunnioittaen, mutta on hyvin erilainen kuin sinä, kuuntele ainakin hänen tarinansa. Siinä voi vain saada lisää. Nauti uudesta ja erilaisesta. Voit oppia hienoja uusia asioita toisen maailmasta, ja ennen kaikkea voit oppia valtavasti myös itsestäsi.

Uusien ihmisten tapaaminen – elämääsi rikastuttava prosessi

Muutos edellyttää muutoksia.

Mitä jos sallisitkin itsesi tutustua ihmisiin, jonka kaltaisia olet aiemmin erinäisistä syistä vältellyt? Mitä jos saattaisitkin yllättyä iloisesti? Muuttamalla elämäsi vakiintuneita lainalaisuuksia ja avaamalla itsesi maailmalle, uusien ihmisten tapaaminen tulee varmasti rikastuttamaan sinua niin henkisesti kuin kokemuksellisesti.

Uudet hienot kokemukset ja kehitysloikat saavutetaan epämukavuusalueella.

Kun astutaan pois mukavuusalueelta, tutusta ja turvallisesta, josta on jo kokemusta, alkaa oppiminen ja tajunnan laajentuminen. Tällöin elämään on mahdollista tulla odottamattoman hienoja uusia asioita ja kokemuksia.

Salli itsellesi uudet onnellisuuden mahdollisuudet.

Sen sijaan, että tyypillisesti rakennettaisiin suojamuuria ja kuplaa oman tutun elämän ympärille, mitä jos avaisikin ovet ja ikkunat kaikelle upealle, mitä maailmalla on sinulle antaa? Menemättä ulos et voi tietää, mitä kauniita asioita siellä odottaa sinua. Vastaavasti tietänet jo aika hyvin, mitä nykyinen vakiintunut elämäsi sinulle suo. Anna itsellesi mahdollisuus uusille onnellisuuden lähteiden kokemisille.

Elä uteliaasti oppien

Jokaisen ihmisen matka on täynnä vivahteikkaita kokemuksia, oppeja ja oivalluksia. Jokaisen ihmisen matka on erilainen, ainutlaatuinen. Keskustelemalla mahdollisimman monen erilaisen ihmisen kanssa maailmasi voi avartua valtavasti. Sen sijaan, että koet vain oman maailmasi, saat kokea kaikkien kohtaamiesi ihmisten maailman. Mitä erilaisempi ihminen kuin koet itsesi olevan, sitä rikkaampi ja eksoottisempi kokemus on tutustua häneen.

Uusien ihmisten tapaaminen on lahja. Avaa se jättämällä menneisyytesi pois. Kuuntele syvällisesti, mitä heidän tarinansa kertoo heistä ja maailmasta. Siten oma maailmasikin saattaa avautua aivan uusiin ihastuttaviin ja upeisiin mittasuhteisiin.

 

Olet lämpimästi tervetullut jatkamaan keskustelua aiheesta Facebookissa tai Instagramissa!

Posted by FinnishSerenity

5 askelta torjua ahdistus

Ahdistus

Tämä raskas, joskus kuristavan puristava tunne, ahdistus, jota meillä on tapana tuntea rinnassa, vatsassa, päässä, oikeastaan missä tahansa kehossamme. Vaikka tunteet ovat yleismaailmallisia, ja voimme helposti ymmärtää ja samaistua, kun joku kuvailee turhautumista tai ahdistusta, tapa tuntea ne on silti yksilöllinen ja ainutlaatuinen.

Tunteemme nousevat menneisyydestämme, kokemuksistamme, muistoistamme, itsen arvostuksestamme, uskomuksistamme, arvoistamme ja unelmistamme. Ja ne ovat kaikki ainutlaatuisia, koska kaikkien elämien tarinat ovat ainutlaatuisia.

Sota. Korona. Sairaudet.

Nouseeko sinulle näistä sanoista ahdistus? Jotkut ahdistuvat niistä, jotkut eivät.

Odotukset. Oletukset. Vaatimukset.

Joillekin syntyy ahdistus näistä seikoista, joillekin ei.

Nykyinen elämäsi. Työsi. Tyypilliset päivät elämässäsi.

Toisille ahdistavia, toisille ilahduttavia.

Mitä eroa on asioilla, joista nousee ahdistus ja joista ei?

Vastaus on yllättävän yksinkertainen: odotukset lopputuloksista, ja onko niitä vai ei.

Asiat, jotka ovat jo tapahtuneet:

Mietitkö miten ne olisivat voineet mennä toisin, jos jokin tapahtuman elementti olisi ollut tai tehty toisin? Mietitkö millaista elämäsi olisi, jos olisit tehnyt tai et olisi tehnyt jotain menneisyydessäsi?

Asioita, joita nyt tapahtuu:

Odotatko niiden päättyvän hyvin vai huonosti? Haluaisitko niiden menevän eri tavalla kuin ne nyt menevät? Haluaisitko kääntää rattia toiseen suuntaan kuin mihin asiat näyttäisivät olevan nyt menossa?

Asiat, joita tulee tapahtumaan:

Käytkö mielessäsi läpi erilaisia ​​skenaarioita, miten tietty asia tulee toteutumaan tai päättymään? Vai mietitkö, tapahtuuko ylipäänsä mitään? Pitäisikö sinun toteuttaa vaihtoehto a, b, c, d, e, f, g, h tai i saavuttaaksesi yhden tietyn ja tarkan tuloksen, jota niin janoat ja kaipaat?

Anxious

Tällainen ajattelu on luonnollista. Se on looginen ja olettava mielemme, joka on ollut korvaamaton ihmisille päästäksemme evoluutiossa ja selviytymisessä tähän asti. Menneisyydestä oppiminen, nykyisyyden mukauttaminen ja tulevaisuuden suunnittelu - nämä ovat hyviä asioita. Joten miksi ja milloin ahdistus alkaa?

Kun liimaamme itsemme ja takerrumme vain yhteen kapeaan lopputuloksen vaihtoehtoon.

Totuus on, että emme voi hallita mitään muuta kuin itseämme. Maailma liikkuu ja muuttuu ympärillämme niin paljon kuin haluaa: noin 8 miljardia ihmistä tekee omat ainutlaatuiset päätöksensä päivittäin, ja he kaikki vaikuttavat maailmaan omasta näkökulmastaan ​​ja toivomuksistaan käsin. Se on valtava määrä vaikuttamista maailman asioihin.

Tämä saattaa kuulostaa aluksi huolestuttavalta, mutta se ei todellakaan ole sitä!

Ahdistuksesta vapauteen

Ajattele, jos voisit elää ajattelumallilla, ettet murehtisi mistään. Tekisit parhaasi, olisit ystävällinen muille, rakastaisit ehdoitta ja eläisit kiitollisena. Aina kun tuntisit ahdistuksen vaanivan nurkan takana, voisit tervehtiä sitä, kertoa kaiken olevan hyvin, ja ahdistus katoaisi.

Se on saavutettavissa.

Säätämällä ajattelutapaasi, perspektiiviäsi sekä sisäistä tulkintaasi ja pään sisäistä puhettasi tyyneys valtaa sinut.

Esimerkiksi:

Kaaduin todella pahasti pyörällä nuorena, se oli kamalaa, kunpa sitä ei koskaan olisi tapahtunut - Kaaduin pyörällä nuorena, voi pojat, se oli jännittävä kokemus ja kannusti varmasti parantamaan pyöräilytaitojani.

Tunnen itseni niin väsyneeksi tällä hetkellä, entä jos minulla on korona, tai mitä jos olen vain laiska ja huono ihminen - Tunnen itseni niin väsyneeksi tällä hetkellä, olen niin kiitollinen kehostani, että se kertoo minulle olevan ansaittu aika rentoutua. Jatkanpa tehtäviäni sen jälkeen, kun olen hetkeksi hidastanut vauhtia ja nauttinut elämän rennosta ja nautinnollisesta puolesta.

Olen varma, että epäonnistun huomenna, olen niin hermostunut enkä ole varma, että minulla olisi tarvittavat taidot menestyäkseni - Olen varma, että huominen tulee olemaan jännittävä päivä. Sallin itselleni tämän jännittävä kokemuksen, mahdollisuuden oppia itsestäni paljon ja tiedon, että tapahtuipa mitä tahansa, olen ottanut erinomaisia ja rohkeita askeleita eteenpäin joko oppiakseni uusia asioita tai saavuttaen uusia seikkoja päästäkseni lähemmäksi täydellistä elämääni.

Miksi näitä asioita tapahtuu minulle jatkuvasti?! - Olen oppinut elämässäni niin paljon.

Toivon, että olisin joku muu - Tiedän mitä ja miten haluan kehittää itseäni.

Pelkään, mitä tulevaisuus tuo tullessaan - Odotan innolla, mitä uskomattomia lahjoja tulevaisuus lähettääkään minulle!

Miten torjua ahdistus?

  • Älä odota muuta kuin uusia kokemuksia ja kehitysaskeleita.
    • Hyväksy, ettet voi hallita asioita. Kun todella omaksut tämän ajatuksen, huomaat, kuinka helpottavaa on vain aina tehdä parhaasi joka päivä - ja se riittää. Kun sinulla on hyvät aikomukset, luottamusta, ja teet sydämestäsi käsin, hyvät asiat tulevat polullesi.
  • Ole kiitollinen siitä, mitä sinulla on ja mitä tulet saamaan.
    • Ihmiset ovat uskomattoman hyviä sopeutumaan, mikä on tärkeää selviytymiselle. Valitettavasti sopeudumme turhankin helposti asioihin, jotka elämässämme ovat erinomaisesti. Pysähdy silloin tällöin hetkeksi tutkimaan, mitkä seikat elämässäsi ovat oikeasti hyvin, ja ole kiitollinen niistä. Pro-vinkki täydelliseen itsensä kehittämiseen: ole kiitollinen myös näennäisesti haastavista asioista elämässäsi - ne kehittävät ja opettavat sinua, ja vievät sinua eteenpäin kohti unelmiasi.
  • Ei ole epäonnistumisia -> F.A.I.L = First Attempt in Learning (Ensimmäinen yritys oppimisessa).
    • Jos päätät etukäteen, kuinka aikomuksesi pitäisi edetä, olet ahdistunut etukäteen ja todennäköisesti petyt lopputulokseen (on melko varmasti liian monta muuttujaa, joista voisit pitää huolta). Sen sijaan, jos näet jokaisen tuloksen, päättyi se kuten olet ehkä suunnitellut tai ei, oppimisen hetkenä ja kokemuksena, asenteesi muuttuu myönteiseksi jokaista yritystä kohtaan. Opit itse asiassa tekemään asiat paremmin seuraavalla kerralla! Ei ole epäonnistumista, vain palautetta.
  • Vaihda näkökulmaa nähdäksesi, miten hyvin asiat ovatkaan.
    • Näemme elämämme oman perspektiivimme kautta. Se on vain yksi näkökulma noin 8 miljardista maailmankuvasta, joista jokainen on erilainen. Kuinka voit tietää, että nykyinen näkökulmasi on oikea, tai että vieruskaverisi näkökulma on oikea. Kun ajattelet sitä, huomannet, ettet voi. Miksipä et siis valitsisi perspektiiviä, joka saa sinut tuntemaan olosi parhaimmaksi mahdolliseksi! Tarvitsetko esimerkkejä? "Jos tämä köyhä henkilö näkisi minut nyt, hän olisi niin kateellinen"; "Jos tämä rikas henkilö näkisi minut nyt, hän ihailisi, kuinka kepeän yksinkertaista elämäni on"; "Jos tämä ujo ihminen näkisi minut nyt, hän hämmästyisi, kuinka rohkea olin" tai "Jos tämä holtiton henkilö näkisi minut nyt, hän olisi kiehtonut kuinka rauhallinen ja turvallinen elämäni on". Valitse näkökulma, joka saa sinut tuntemaan olosi hyväksi.
  • Sinä pystyt ja osaat; on vain kyse siitä, päätätkö toimia.
    • Me kaikki voimme olla mitä haluamme. Se on universaali totuus; meissä kaikissa on yhtä laaja määrä resursseja. Ero on siinä, kuinka paljon ihminen panostaa, keskittyy ja käyttää aikaa yhteen tavoitteeseen. Elon Musk tai Steve Jobbs eivät ole erilaisia ​​kuin sinä; he vain panostivat enemmän valitsemalleen elämänalueelle. Voit myös saavuttaa ihan mitä haluat - ryhdyt vain toimiin!

 

Anxious

 

Jos haluaisit saada tukea ja ohjausta elämääsi, kurkkaa tämä sivu, joka voi hyvinkin olla seuraava helpottava ja kirkkautta lisäävä oleellinen askel elämässäsi.

Posted by FinnishSerenity

Pitäisikö erota

Pitäisikö erota?

Avioliitto on pohjimmiltaan lupaus loppumattomasta sitoutumisesta toiseen ihmiseen. Parisuhde on julistus halusta jakaa elämäänsä juuri tietyn henkilön kanssa. Mutta entä jos elämäsi edetessä alatkin yhtenä päivänä miettiä: pitäisikö erota?

Se on valtava muutos jokapäiväiseen elämään, ja sen pohtiminen ansaitsee ehdottomasti paljon aikaa ja kärsivällistä asioiden tärkeysjärjestyksiin asettamista.

.

Should I divorce

Pitäisikö erota vai jatkaa yrittämistä?

Yllä olevassa lauseessa on juju. Yrittäminen ennakko-olettaa lähes poikkeuksetta epäonnistumista. "Yritin selviytyä", "hän yritti auttaa", "yritän korjata tämän", "yritä enemmän" tai "voit aina yrittää".

Asioiden muuttaminen ja tekemisessä on kysymys teoista, ja ajattelusta "miten?" sen sijaan, että yritettäisiin, ja ajateltaisiin kysymystä "miksi?".

Jos tavoitteesi on menestyä ja saada asioita aikaiseksi, ajattele ratkaisujen kautta, tee eteenpäin vieviä toimia, ja toteuta aikeesi nyt huomisen sijasta.

Vastakkaisesti, voitko kuvitella mahtavan lopputuloksen tulevan asenteella: "Yritän löytää ongelmatekijät", "ihmettelen, miksi tapahtui mitä tapahtui" tai "teen sen huomenna". Nämä ovat ilmaisuja, jotka tarkoittavat paikallaan pysymistä menneisyydessä (mietit ongelmia ratkaisujen sijasta, ja keskityt asioihin, jotka tapahtuivat jo) ja alhaista motivaatiota. Jos et toimi nyt kohti parempaa elämää ja tekemisen tasoa, se kertoo paljon oikeasta halustasi muuttaa asioita paremmiksi.

Avioliitto on rakkauden asia, sydämen asia. Logiikka ja analyysi eivät siten ole parhaita välineitä intohimon sytyttämiseen ja rakkauden ylläpitämiseen.

Ja rakkauden, puhtaan rakkauden, asioissa kaikki lähtee aina siitä, kuinka paljon rakastat itseäsi.

 

Pitäisikö erota itsestäni samassa tilanteessa?

Itsetutkiskelu voi olla aluksi vaikeaa ja tuskallistakin, sillä siihen kuuluu omien heikkouksien ja varjojen kohtaaminen. Se on kuitenkin välttämätöntä, jos haluat olla paras ja rakastavin versio itsestäsi. Meillä kaikilla on varjomme ja pimeät puolemme. Huomionarvoista on suhteesi niihin: työnnätkö ne kiivaasti pois, vai hyväksytkö ja rakastatko hyvien puoliesi lisäksi myös näennäisiä heikkouksiasi?

Suuri kysymys on: rakastatko itseäsi, aidosti ja vilpittömästi?

Olisitko onnellinen ja intohimoinen, jos ottaisit itsesi kumppaniksesi avioliitossa? Hyväksyisitkö varjosi ja juhlisit valojasi? Rakastaisitko itseäsi? Kommunikoisitko itsesi kanssa avoimesti ja rehellisesti? Antaisitko aikaa ja tilaa itsellesi?

Jos näin ei ole, on oletettavasti melko vaikeaa sallia edellä mainittuja eleitä onnellisesti ja täysin rehellisesti kumppanillesi. Vastaavasti saatat laiminlyödä itseäsi pahasti, ja se heijastuu lähipiiriisi olemuksellasi ja asenteillasi - etääntymisenä tai takertumisena.

Kaikki elämässämme lähtee meistä itsestämme.

Jos et ole onnellinen, ympäristösi huomaa sen ja vaikuttuu siitä (kumppanikin vaikuttaa alakuloiselta). Jos olet vihainen, se vaikuttaa ympäristöösi (kumppanisi ärsyyntyy ilmapiiristä, jonka luot). Jos et huolehdi itsestäsi, ympäristösi heijastaa tätä käyttäytymistä sinulle takaisin (kumppanisikaan ei jaksa panostaa itseensä). Ja varsin usein projisoimme nämä itsestämme lähtevät puutteet toisiin henkilöihin ymmärtämättä omaa vaikutustamme asiaan.

Should I divorce

1. On todella tärkeää ottaa itsellesi aikaa ollaksesi onnellinen, rento ja löytääksesi päivittäisiä mahdollisuuksia nauttia elämästä juuri niin kuin sinä haluat. Vain siten voit säteillä positiivisia sisäisiä tunteita ympäristöösi ja siinä oleviin ihmisiin.

 

Kumppanini ei panosta avioliittoomme

Vaikeampi osio, vastuun kantaminen itsestä ja omista teoista/tekojen puutteista, on käsitelty edellä.

Siirrytään helpompaan osaan: on usein niin paljon helpompaa nähdä ongelmat itsemme ulkopuolella kuin itsessämme. Meillä on taipumus suojella egojamme, identiteettiämme ja itseyttämme niin kovasti, että oletamme melkein automaattisesti ongelman olevan jonkun muun vika, kuin meidän. Se on täysin normaalia ja inhimillistä.

Ja melko usein vika on syntyisin myös toisesta osapuolesta.

Kuten usein tapahtuu, saatat todellakin tehdä parhaasi: haluat keskustella, yllättää kumppanisi positiivisilla eleillä, tehdä ruokaa, siivota ja huolehtia itsestäsi ja mahdollisesta perheestäsi. Päinvastaisesti, kumppanisi ei vaikuta osallistuvan, ja jos pyydätkin häntä tekemään osansa, sinulle huudetaan. Tuttua?

On myös mahdollista, etenkin itsekasvun ja itsensä kehittämisen piirissä, että kehityt nopeammin kuin kumppanisi. Alat nähdä asiat selkeämmin ja haluat parantaa elämääsi uusilla tunteilla, ajatuksilla ja teoilla... mutta kumppanisi ei seuraakaan sinua. Hän pysyy mielummin tutussa ja turvallisessa olotilassaan ja maailmankatsomuksessaan. Sen ei tarvitse olla ongelma, mutta joissakin tapauksissa se voi olla, jos toisen kasvamista aletaan rajoittaa.

Jos taasen kumppanisi ei tee tai toimi tavalla, joka syvälläsi tekisi sinut onnelliseksi, sabotoit elämäsi sallimalla sen. On asioita, joita kumppanin ei luonnollisestikaan tarvitse tehdä kaikkeen myöntyen, mutta jos perustarpeesi ja -toiveesi eivät täyty, asiasta kannattaa keskustella. Elämäsi on niin ainutlaatuinen ja arvokas. Älä tuhlaa sitä.

Yksi varma asia elämässä on muutos. Muututteko yhdessä, vai muuttuuko vain toinen teistä? Jääkö toinen paikalleen, kun toinen kehittyy eteenpäin? Joskus voi olla niin, että kumppaneista toinen on sosiaalisissa taidoissa ja parisuhdekokemuksissa toista pitemmällä. Tällöin tämän kokeneemman henkilön olisi hyödyllistä auttaa toistakin oppimaan, lempeän kärsivällisesti, näitä taitoja molempien eduksi. Jos toinen ei kuitenkaan halua muuttua ja kehittyä, on hyvä miettiä, onko se täysin hyväksyttävää vai aiheuttaako se kompastuskiviä yhteiselle polullenne.

Should I divorce

2. Kommunikoi. Ilmaise ystävällisesti ja rakastavasti, kuinka kumppanisi hyvät ja huonot eleet, sanonnat ja teot vaikuttavat sinuun. Kuvaile, miten asiat olisivat, jos hän sopeutuisi parempaan muutokseen pikkuhiljaa. Kerro kuinka tärkeää se on sinulle ja avioliitollenne. Kumppanisi saattaa puolustautua; ymmärrä se, ja kommunikoi rauhallisesti ja ymmärtäväisesti. Sitten tiedät, mikä on mahdollista. Jos hän unohtaa luvatut kehitysaskeleet, muistuta häntä lempeästi silloin tällöin ja rohkaise rakastavilla eleillä jatkamaan - muutokset tarvitsevat loppujen lopuksi aikaa.

 

Pitäisikö erota - pitäisikö Meidän erota?

Tangoon tarvitaan kaksi. Kuten edellä mainittiin, voi olla, että vain toinen kumppani tarvitsisi painetta muuttaakseen asioita: joko huolehtimalla itsestään tai auttaa kumppaniaan panostamaan liittoon hieman enemmän.

Avioliitto on kahden ihmisen välinen side, ja sitä vaalivat ja hoivaavat kaksi ihmistä. On silti muistettava, että vaikka toimitte yhtenä yksikkönä, avioparina, mukana on kaksi erilaista mieltä ja sydäntä.

Jokainen erillään vietetty hetki muuttaa kumppaneita erilaisilla yksilöllisillä kokemuksilla, joita he kohtaavat päivän aikana. Saatat kävellä puistossa ja nähdä hauskoja pieniä ankkoja, jotka tekevät sinut onnelliseksi koko päivän ajaksi. Kumppanisi saattaa todistaa auto-onnettomuuden ja olla todella järkyttynyt siitä loppupäivän. Sitten istutte ruokapöytään, ja onnellinen kumppani jatkaa eilistä keskusteluanne tulevan lomamatkanne suunnitelmista. Surullinen kumppani ilmaisee, ettei hänellä ole mitään suunnitelmia tai ajatuksia lomanne suhteen. Onnellinen ihminen hyväksyy sen, kysyy syytä, mutta toinen ei halua puhua siitä.
Päivä vaihtuu iltaan. Onnellinen henkilö on hieman surullinen nähdessään toisen surullisena ja alkaa ihmetellä, miksi  kumppani ei halua puhua matkastanne. Jotain on täytynyt tapahtua. Pian nuo ajatukset muuttuvat suuremmiksi ja tummemmiksi: "Eikö hän halua lähteä matkalle kanssani? Häiritsinko häntä jotenkin? Eikö hän pidä minusta? Eikö hän halua olla enää kanssani?" ja lopulta "pitäisikö meidän erota?".

Paremman viestinnän avulla olisi ollut selvää, että auto-onnettomuuden näkeminen oli todella raskas kokemus, sillä kun tämä kumppani oli nuori, hän koki läheisen sukulaisen kuolevan tällä tavalla, ja auto-onnettomuuden näkeminen nosti pintaan todella surullisia muistoja. Hän haluaisi lomamatkan, mutta ei halua puhua siitä tänään. Itse asiassa hän haluaisi kumppaniltaan halin, mutta synkän mielialansa ja ikävien ajatustensa vuoksi hän ei osaa ilmaista tarvettaan.

Avioliitossa on kaksi eri mieltä ja sydäntä vailla telepaattista mielen- tai sydämenlukutaitoa. Ihmiset harrastavat tiedostamattaan ajatustenlukemista yrittäen arvata, mitä toinen osapuoli ajattelee ja kokee, mutta se menee lähes poikkeuksetta metsään. Ilman kommunikaatiota pienimmätkin asiat voivat kasvaa valtaviksi vuoriksi, ja jos näillä asioilla on aikaa vahvistua mielen perukoilla puhumatta niistä, ne voivat vaikuttaa valtavasti avioliiton suuntaan.

3. Ole avoin ja rehellinen kaikessa. Mielessäsi voi olla suuriakin väärinkäsityksiä. Ne voivat myös olla tärkeitä asioita, joita kumppanisikin ajattelee myös päivittäin, muttei puhu niistä. Luota kumppanisi. Yhdessä löydätte oikean tien ja oikeat ratkaisut.

Rakastava kommunikaatio voittaa kaiken. Kuuntele, mitä todella haluat ja tarvitset juuri nyt, ja kerro se lempeästi kumppanillesi.

4. Haluan sinun laittavan kätesi sydämesi päälle.
Hengitä syvään sisään ja ulos.
Kysy itseltäsi, mikä tekee sinut onnelliseksi.
Kuuntele.
Kysy itseltäsi, mitä haluat.
Kuuntele.
Kerro se kumppanillesi. Ystävällisesti ja rehellisesti, ja anna hänen vastata. Älä taistele. Ymmärrä vain rakastavasti, että kumppanillasi on myös mielipiteitä ja ajatuksia. Ne ovat hänelle totuus, kuten sinun ajatuksesi ovat totuus itsellesi. Kommunikoi viisaasti, ystävällisesti, rehellisesti ja rakastavasti. Oikeat askeleet ja ratkaisut ovat hyvin pian käsissäsi.

 

Jos tämä artikkeli toi sinulle ymmärrystä ja kirkkautta, tai herätti kysymyksiä, kuulisin niistä mielelläni.

Jos puolestaan haluaisit tukea muutoksiin ja uusien voimavarojesi kasvattamiseen, suosittelen perehtymään tähän sivuun.

Kaunista päivää sinulle!

Posted by FinnishSerenity
Mitä jos?

Mitä jos?

Mitä jos..?!

Mitä jos luet tämän artikkelin? Jos et? Mitä sitten?

Epäilykset.

Ne ovat kaikkialla. Meillä on epäilyksiä tulevaisuudesta, selviytymisestä, menestyksestä, unelmista, itsestämme, lähimmäisistämme ja rakkaistamme. Vaikka olisimme niin varmoja, että tiedämme, miten asiat ovat, jonain päivänä huomaamme itsemme ajattelevan: Entä jos olen väärässä? Mitä jos olen valehdellut itselleni ja halunnut uskoa jotain, mikä ei ole sitä miltä näyttää. Oletuksia siitä, etten ole tarpeeksi hyvä, että hän ei ole sopivan hyvä, tai että he eivät ole riittävän hyviä,

Mitä jos...

What if

Miten voimakas sanapari tuo onkaan.

Siinä on niin paljon potentiaalia ja niin paljon harhaanjohtamisen mahdollisuutta. Kyseenalaistaessa jo hyviksi todettuja asioita nämä sanat pysäyttävät meidät, työntävät meidät taaksepäin, ja pahimmassa tapauksessa johtavat meidät pois polulta, jota olemme tähän mennessä onnellisesti kulkeneet. Kun asiat menevät tarpeeksi kauan hyvin, meillä on tapana tottua/turtua siihen. Eräänä päivänä heräämme huomaten, että emme tunne itseämme niin mahtavaksi ja loistavaksi kuin hetken aikaa koimme, ja alamme kyseenalaistaa ja epäillä, ovatko asiat todella oikeasti hyvin.

Nämä epäilykset saavat meidät huolestumaan, uudelleenarvioimaan ja etsimään jotain uutta, mikä saisi meidät tuntemaan olomme hyviksi. Kyseenalaistaminen saa meidät hakemalla hakemaan, että mikä voisi nyt olla vialla, kun minusta ei tänään tunnu niin hyvältä.

Mitä jos kaikki onkin edelleen hienoa, mutta olemme oppineet yrittämään löytää jotain tai jotakuta syytettäväksi harmittomasta sisäisestä hetken alakulostamme? Entä jos itse asiassa vain unohdimme nauttia ja olla kiitollisia siitä, mitä meillä jo on?

Voisiko olla niin, että asiat eivät olekaan niin huonosti kuin miltä näyttää? Jos asiat ympärillämme ja mielessämme ovatkin vain näennäisesti huonoja pelkojemme ja aiempien kokemustemme vuoksi?

Vanhat opitut pelot ja uskomukset: Mitä jos epäonnistumme jälleen, koska epäonnistuimme aiemmin? Jos emme ole tarpeeksi hyviä, koska meillä on ollut tämä kokemus niin monta kertaa aikaisemmin? Jos jo ennen vastauksen etsimistä oletamme, ettemme löydä sitä?

Flip!

what if

Mitä jos asiat ovatkin todella hyvin?

Jospa joka kerta, kun tuntuu pahalta, kyse onkin siitä, että olemme päästämässä jostain vanhasta taakasta irti ja elämämme helpottuu entisestään? Ehkä nämä epäilyksen tunteet tarkoittavat vain sitä, että olemme vielä paremman elämän ovella, ja se on niin jännittävää ja uutta, että se jopa vähän ahdistaa ja pelottaa.

Entä jos oikeasti pystymmekin mihin vain. Mitä jos kaikki menee yllättävän hyvin? Jos kaikki huolestuttavat asiat ovatkin vain kaikuja menneisyydestä, joista opimme paljon ja jotka tällä kertaa tyynesi hyväksymme!?

Mitä jos tekisimme päätöksen muuttaa ajattelutapaamme positiivisemmaksi?

Entä jos päättäisimme tulevaisuuden pelon sijasta alkaa uskoa siihen? Mitä jos me silloin tällöin kiittäisimme ja arvostaisimme itseämme ja asioita ympärillämme? Jos elämämme tulisikin olemaan hämmästyttävän onnellista? Miksipä ei?!

Kokemuksen perusteella jälkimmäinen näkökulma on paljon nautinnollisempi kuin edellinen. Kyllä, epäilyksiä saattaa silti esiintyä, mutta niistä ei tarvitse huolehtia, kunhan muistaa, että on päättänyt alkaa tuntea olonsa hyväksi ja ajatella positiivisesti. Sillä positiivinen olo on paljon mieluisampi kuin negatiivinen, ja usein myönteiset tunteet ovat vain yhden ajatuksen päässä.

Lisäksi on varsin mielenkiintoista on, että universumi huomaa pyrkimyksesi, ja se tulee auttamaan sinua positiivisella ja kiitollisella tielläsi.

Entä jos alkaisit ajatella, että tunnet olosi paremmaksi. Visualisoisit itsesi mahtavaksi. Jopa pienin mahdollinen askel parempaan suuntaan voi käynnistää majesteettisen muutoksen, ja ihmeitä alkaa tapahtua.

Kokeile myönteistä ajatusta, ja huomaa mitä sisälläsi tapahtuu. Sitten tiedät.

Muista, että sinulla on avaimet elämääsi.

Lisää inspiraatiota ja ajateltavaa löydät täältä.

Sinä, jos joku, ansaitset iloisemmat ja onnellisemmat ajatukset ja päivittäiset tunnetilat.

Posted by FinnishSerenity